Tänään KK-Palokonsultti Oy on Suomen johtava paloturvallisuuden asiantuntijatalo, mutta miten yritys sai alkunsa? Se on tarina kahden paloturvallisuuteen intohimolla suhtautuvan ammattilaisen, Kalervo Korpelan ja Satu Holopaisen, elämän mittaisesta matkasta.
Paloturvallisuuden puolesta jo vuodesta 1975
Ammatinvalinnat juontuvat usein sattumista. Nelivuotias Kalervo kuunteli ruokapöydässä, kuinka jonkun kotitalossa oli syttynyt tulipalo, koska verhot olivat olleet lämpöpatterin päällä ja syttyneet palamaan. Turvallisuusriski jäi painamaan pojan mieltä, ja kun vanhemmat lähtivät kauppaan, Kalervo päätti korjata talon paloturvalliseksi. Makuuhuoneen patterin päälle valuvat pitkät verhot saivat saksilta kyytiä. Kotiin palanneita vanhempia se lopulta nauratti, ja isä selitti, että kodin vesikiertoisista lämpöpattereista ei oikeasti koidu samanlaista palovaaraa kuin sähköpattereista. Ammattilainen olisi varmaan sanonut, että riskianalyysi osoittautui virheelliseksi väärän olettaman vuoksi.
Sadulle ensimmäisen kipinän paloturvallisuusalalle saattoi antaa jo isältä pienenä kuultu pelottava kertomus. Isä oli ollut pikkupoikana paimenessa ja yöpynyt metsässä. Aamulla kotiin palatessa kylänraitilla vastaan tulleet kyselivät, että minne nyt menet, kun sinulla ei ole enää kotia. Syy outoihin kysymyksiin oli selvinnyt vasta kotipihassa: yöllä palaneesta talosta oli jäljellä pelkkä savupiippu. Liikuntakyvytön naapurinrouva oli sählännyt hellan kanssa, ja onnistunut polttamaan koko talon. Isoisä oli heitellyt isän pikkusiskot ulos ikkunasta. Onneksi molemmat isovanhemmatkin onnistuivat lopulta pakenemaan palon alta.
Otaniemeen opiskelemaan
Satu on alun perin kotoisin Kymenlaaksosta Kouvolasta ja Kalervo Etelä-Pohjanmaalta Ilmajoelta. Molemmat kävivät koulunsa omilla tahoillaan ja aikanaan muuttivat kotipaikkakunniltaan pääkaupunkiseudulle opiskelemaan.
Kalervosta piti tulla arkkitehti, joten hän lähetti hakupaperit Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun. Yritti kahtena vuonna. Piirtäminen oli sujunut aina, kymppiä todistuksissa yläasteelta lähtien, mutta pääsykokeissa tilanne oli toinen. Testeissä piirretään nopeasti annetut kriteerit täyttäen ja siihen taidot eivät riittäneet. Toisena hakuvuonna opiskelupaikka Oulussa jäi yhden pisteen päähän. Puuttuva piste olisi tullut lisäpisteenä, jos Oulu olisi ollut haussa ykkössijalla. Tuntui, että oli aika miettiä vaihtoehtoja.
Rakennustekniikka oli alkujaan ollut vasta kakkosvaihtoehto. Koska rakentaminen ja rakennukset kiinnostivat edelleen, Kalervo päätti hakea Teknillisen korkeakoulun rakenne- ja rakennustuotantotekniikan tutkinto-ohjelmaan ja pääsi sisään. Teknillinen korkeakoulu (TKK) oli teknisten tieteiden yliopisto, joka toimi Espoon Otaniemessä 1950-luvulta alkaen. TKK on jo historiaa, sillä se liitettiin Aalto-yliopistoon vuoden 2010 alusta.
Arkkitehdin ammatti siinsi Sadunkin haaveissa. Kuusivuotiaana vaihtoehdoksi olisi käynyt rakennusinsinöörin urakin, sillä kotitalon alakerrassa asui mukava rakennusinsinööri. Yläasteella arkkitehdin ammatti kiinnosti niin, että työharjoittelussakin oltiin arkkitehtitoimistossa. Arkkitehtihaaveet kariutuivat kuitenkin omasta mielestä puutteellisiin piirustustaitoihin. Lääkärin ammattikin ehti käväistä mielessä, mutta sen aikaisen poikaystävän opiskeluvalinnasta johtuen Satu päätti hakea Teknilliseen korkeakouluun lukemaan rakennustekniikkaa.
Molemmat ovat sittemmin olleet arkkitehtien kanssa tekemisissä miltei päivittäin, ja huomanneet että arkkitehdin arkinen aherrus ei juuri muistuta lapsuuden haavekuvia. Ongelmia ja jatkuvaa kiirettä riittää. Perushankkeissa ei juuri ole sijaa luovuudelle, arkkitehti tekee mitä rakennuttaja sanoo ja suunnittelulle on usein määritelty melko tiukat raamit, joiden sisällä ei paljoa ole varaa revitellä. Luovuuttaan pääsee toteuttamaan lähinnä kilpailuissa ja joidenkin julkisten rakennusten kanssa. Siksi kumpaakaan ei oikeastaan enää harmita.
Ammatinvalintakysymyksiä
Satu aloitti rakennustekniikan opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1990, Kalervo kahta vuotta myöhemmin. Vaikka Sadulla ja Kalervolla ei itse asiassa ole ikäeroa kuin kolme kuukautta, he eivät eri vuosikurssien opiskelijoina opiskeluaikoinaan koskaan tavanneet. Lisäksi Kalervo piti asepalvelusta suorittaessaan opiskeluistaan yhden välivuoden.
Paloturvallisuus oli Otaniemessä rakenne- ja rakennustuotantotekniikan tutkinto-ohjelman erikoistumislinja. Kun tuli aika valita oma erikoistumisala, Otaniemessä erikoistumislinjaa esitellyt alan elävä legenda Olavi Keski-Rahkonen vangitsi nuorten mielenkiinnon tarinoillaan paloturvallisuudesta ja vakuutusyhtiöistä. Olavi oli innostava ja osasi puhua hyvin. Uraauurtavaa työtä paloalalla tehnyt ja tutkijanakin VTT:llä työskennellyt Keski-Rahkonen oli opiskelijoiden keskuudessa arvostettu auktoriteetti, joka aikoinaan ohjasi ja tarkasti lukemattomia diplomitöitä.
Satu innostui paloturvallisuudesta, vaikka Otaniemen kaveriporukka piti alkuun valintaa kajahtaneena. Loppujen lopuksi moni ystävä valitsi paloalan toiseksi tai kolmanneksi syventymisaiheekseen. Monet tekivät siitä myös diplomityönsä ja päätyivät lopulta alalle itse. Rakennesuunnittelua lukemaan lähtenyt Kalervo taas oli opintojen edetessä huomannut, että se ei oikeastaan edes kiinnostanut. Olavin esittelemä vaihtoehto sen sijaan tuntui omalta jutulta, ja päätös oli nopeasti tehty.
Seuraavat vuodet vierähtivät opiskelijaelämässä. Kalervo vietti kosteaa opiskelijaelämää – uimahallissa. Kilpailukokemusta uimisesta kertyi SM-tasolta asti. Sadun juhlintaa jarrutti vuonna 1992 syntynyt esikoispoika Joel. Opiskelutahtia poika kyllä kiihdytti. Joel oli sittemmin mukana Palotekninen Insinööritoimisto Markku Kauriala Oy:n ja KK-Palokonsultti Oy:n toiminnassa, mutta on työskennellyt sen jälkeen muun muassa satelliittien plasmajarrutusjärjestelmien parissa Otaniemen Otakaarella toimivan Aurora Propulsion Technologies Oy:n tutkimustiimissä.
Aikanaan molemmat saivat diplomityönsä valmiiksi. Vuonna 1995 valmistunut Satu ennakoi omassa diplomityössään tulevaa kirjoittamalla nykyään kovassa nosteessa olevasta puurakentamisesta. Diplomityö käsitteli puutuotteiden pintakerroksen paloturvallisuutta. Myöhemmin kirjoitettu lisensiaatintyökin koski puurakentamista – tällä kertaa aihetta lähestyttiin puurakenteisen hallin paloturvallisuuden ja riskianalyysin kautta. Kalervo valitsi diplomityönsä aiheeksi toimistorakennusten palokuormat ja valmistui vuonna 1999.
OTANIEMEN JÄLKEEN
Valmistumisensa jälkeen Satu osti riskillä asunnon ja ajautui puolivahingossa palotutkijaksi talonrakennustekniikan laboratorioon Otaniemen Vesitorniin. Merellisiä maisemia tuli Otaniemen kattojen yli katseltua melkein viisi vuotta. Tutkijanura käynnistyi määräaikaisena pestinä työpaikkaa yllättäen vaihtaneen tutkijan jälkeensä jättämässä keskeneräisessä puurakentamisen paloturvallisuuteen liittyvässä projektissa. Työ jatkui siitä, koska hommia tuntui riittävän. Siinä sivussa valmistui lisensiaatintyö ja Satu pystyi syventymään palotekniikan ja puurakentamisen jatko-opintoihin. Talonrakennustekniikan laboratoriosta koitti lähtö vuonna 2000, kun Satu palkattiin töihin Granlund Oy:lle palotekniseksi erityissuunnittelijaksi.
Kalervo ja Satu tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa Otaniemen vesitornissa vuodenvaihteessa 1998-1999. Tapaamisen syy on molemmilta unohtunut, mutta jotenkin se Kalervon diplomityöhön liittyi. Seuraavan kerran tavattiin vasta parin vuoden päästä yhteisen tuttavan kautta, mutta myöhemmin ystävyys syveni yhteiseksi muodostuneen kaveripiirin myötä.
Kalervo pääsi valmistumisensa jälkeen töihin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöön (SPEK), jossa hän työskenteli puolipäiväisenä puolisen vuotta. SPEK:ssä vaikutti tuohon aikaan eläkeputkeen päässyt alan vaikuttaja Antti Lastu, joka oli ollut mukana laatimassa palomääräyksiä ja erikoistunut määräyspuoleen liittyvään paloturvallisuusneuvontaan. Kalervokin osallistui paloturvallisuuden neuvontatyöhön, ja lisäksi muun muassa kirjoitti lausuntoja. Tarkoitus oli jatkaa työn ohessa opintoja, mutta rahat eivät meinanneet riittää elämiseen. Kun Markku Kauriala sitten loppuvuodesta 1999 työtarjouksen merkeissä soitti, paloturvallisuussuunnittelusta tuli täysipäiväinen työ ja jatko-opinnot saivat jäädä.
Granlund ja Kauriala
Palotekninen insinööritoimisto Markku Kauriala Oy on vuonna 1990 perustettu perheyritys ja eräs Suomen tunnetuimmista paloturvallisuuden suunnittelutoimistoista. Kauriala kuuluu nykyaikaisen palosuunnittelun pioneereihin. Yritys toi muun muassa 1990-luvun alussa toiminnallisen paloturvallisuussuunnittelun Suomeen. Eipä siis ihme, että Kalervo viihtyi Kaurialan leivissä miltei päivälleen seitsemän vuotta.
Kaurialan aikoina Kalervo sai ensimmäisen kosketuksen uuteen käänteentekevään suunnittelutyökaluun, tietokonelaskentaan perustuvaan palosimulointiin. Kauriala oli ensimmäisiä kotimaisia suunnittelutoimistoja, joissa otettiin käyttöön kolmiulotteinen palosimulointi. Aiemmin suunnittelun apuna oli tosin jo käytetty eräänlaisia vyöhykemalleja, joissa palon etenemistä laskettiin kaksiulotteisessa tasossa. Kesällä 2000 Kalervo passitettiin Readingiin Englantiin simulointioppia saamaan. Ohjelmistona oli brittiläisen AEA Technologyn CFX-4, jota kurssin jälkeen käytettiin aktiivisesti useissa 2000-luvun alkupuolen projekteissa. Sen vuosilisenssi oli kuitenkin huomattavan kallis ja koska käyttöliittymäkin oli varsin hankala, Kaurialassa katsottiin muutaman vuoden kuluttua parhaaksi siirtyä Fire Dynamics Simulator (FDS) -ohjelmiston käyttöön.
Granlund Oy:llä tuolloin työskennellyt Satu tutustui 3D-simulointiin hieman myöhemmin. Granlundin ensimmäisiin merkittäviin simulointikohteisiin kuului vuonna 2003 Espooseen valmistunut Kauppakeskus Sello. Sellonkin laskennassa käytettiin FDS-simulointiohjelmistoa. Simulointi aloitettiin vuonna 2000 CFAST:lla, mutta ohjelmisto vaihdettiin vuonna 2001 FDS:ään. FDS:llä simulointi oli tuohon aikaan suunnittelutoimistoissa niin uutta, että Sellon laskennassa käytetyn ohjelmistoversion käyttöliittymä ei oikeastaan ollut vaativaan kaupalliseen käyttöön soveltuvalla tasolla. Siksi amerikkalainen ohjelmistovalmistaja pyysi myöhemmin Sellon simulointitiedostot ihmeteltäväkseen. Laskentapuoli oli kyllä kunnossa ja vuoden 2001 WTC-iskujen tutkimustyö antoi kehitystyölle lisää vauhtia.
Nykyään palosimuloinnilla on hyvin merkittävä rooli KK-Palokonsultti Oy:n tärkeimmissä toimeksiannoissa, ja FDS on sekin käytössä edelleen. Syyskuussa 2003 Satu siirtyi Granlund Oy:ltä Kaurialalle. Sadusta ja Kalervosta tuli työkavereita.
KK-Palokonsultti Oy:n perustaminen
Pari vuotta Kaurialan hommissa pakerrettuaan Kalervo alkoi hiljalleen miettiä oman firman perustamista, ja lopulta ajatus kypsyi päätökseksi. Yhden miehen palosuunnittelutoimisto KK-Palokonsultti Oy perustettiin loppuvuodesta 2006.
Alkuun arvelutti, että tuleeko hommasta mitään, mutta huoli osoittautui turhaksi. Uusi yritys aloitti toimintansa kotitoimistosta käsin. Keittiön pöydällä ei sentään tarvinnut tehdä, työhuone oli, ja töitäkin. Paljon. Vuosien aikana kertyneet kontaktit auttoivat kaupanteossa. Vuodelle 2008 kertyi jo yli 3000 työtuntia, joka alkaa olla liikaa kenen tahansa mittarilla. Rakennuttajakonsultit alkoivat puhua näkymättömästä miehestä, joka ehti harvoin palavereihin, mutta toimitti niihin raportit ja suunnitelmat aina ajallaan.
Lopulta Kalervon oli todettava, että työnteosta kotona ei tule mitään. Töitä tuli tehtyä liikaa, kun rajaa työn ja vapaa-ajan välille ei osannut vetää. Vuonna 2008 yritys vuokrasi ensimmäisen toimitilansa. Paikaksi valikoitui nykyisen Espoon pääkonttorin läheisyydessä sijaitseva toimistohotelli Länsikeskus, josta vuokrattiin yksi toimistohuone.
Sadun siirtymisestä KK-Palokonsultti Oy:lle oli yrityksen perustamisen jälkeen puhetta useampaan kertaan. Alun perin Kalervo houkutteli Satua siirtymään uuteen suunnittelutoimistoon jo vuonna 2007, mutta ajatus haudattiin, koska Sadun elämässä tapahtui samaan aikaan muitakin isoja muutoksia.
Satu siirtyy yritykseen
Seuraavaksi puhuttiin vuodesta 2008, mutta nyt hiekkaa rattaisiin heitti maailmantalous. Vuonna 2007 taloudessa alkanut laskusuhdanne syveni rahoitussektorin kriisiksi, ja alkukesästä 2008 osakkeiden kurssilasku maailman pörsseissä alkoi kiihtyä. Syyskuussa 2008 romahti Wall Streetin pörssi ja maailmanlaajuisesti toimineen investointipankin Lehman Brothersin ajautuminen konkurssiin laukaisi kansainvälisen finanssikriisin. Suomessakin pelättiin lamaa ja rakennusalan näkymiä maalailtiin synkin sävyin: puhuttiin asuntotuotannon romahtamisesta ja ennustettiin koko alan alasajoa 90-luvun laman tapaan. Länsikeskuksen toimistokopperossa oltiin huolissaan ja murehdittiin riittävätkö työt kahdelle. Suunnitelmia päätettiin muuttaa jälleen.
Vuodet kuluivat nopeasti. Kalervo oli jo ajatellut paiskivansa hommia yksin eläkeikään asti, mutta alkuvuonna 2011 riitti. Toki Kalervo oli jo aikaisemmin tajunnut, että yksin ei enää pitkään pysty. Työtaakkaa jakamaan olisi ollut muitakin ehdokkaita, mutta Kalervo oli päättänyt odottaa Sadun lopullista päätöstä. Lopulta projekteja oli kuitenkin niin paljon, että niiden hoitaminen kävi mahdottomaksi. Helmikuussa 2011 Kalervo soitti Sadulle ja ilmoitti että puurtaminen loppuu, tulet töihin. Satu suostui, toimistohotellista vuokrattiin toinen työhuone ja ura KK-Palokonsultti Oy:llä käynnistyi huhtikuussa. Lokakuussa Sadusta tuli osakas, ja yhtiöön palkattiin kaksi työntekijää lisää. Oli aika tähyillä isompia tiloja. Seurasi muutto nykyisiin tiloihin Piispantilankujalle. Alkuun tosin oltiin yhtä kerrosta alempana kuin nykyään.
Nopean kasvun aika
Tuore yritys alkoi kasvaa kuin varkain, sillä heti vuoden 2012 alussa työntekijöiden määrä kasvoi jälleen kahdella, ja sitä seuraavana vuonna henkilöstömäärä oli kasvanut jo kahteentoista. Kalervo on sittemmin tunnustanut, että ehkä hiukan maltillisemmin olisi pitänyt laajentua, mutta silloin taottiin, kun rauta hehkui. Töitä ja tyytyväisiä asiakkaita riitti, mutta menestyksen kääntöpuolena nopeasti kasvaneen yrityksen ja liiketoimintaprosessien kehittäminen laahasi jälkijunassa. Haastavan ja kiireisen työn päälle kasautuvat pakolliset rutiinit tuppasivat välillä aiheuttamaan stressiä ja harmaita hiuksia. Tuttu tilanne useimpien tuoreiden yrittäjien arjessa.
Suuntaviivoja tulevaisuuteen
KK-Palokonsultti Oy:llä on parhaimmillaan työskennellyt 25 henkilöä, loistavaa ja pätevää väkeä joiden ansiosta yritys on kehittynyt alansa parhaaksi asiantuntijataloksi. Tällä hetkellä henkilöstömäärä on vakiintunut reiluun pariin kymmeneen. Johtokaksikon työnjako on vuosien mittaan selkeytynyt. Kalervo hoitaa virallisen puolen ja miettii muun muassa useimmat tarjoukset, Satu taas keskittyy neuvotteluihin, asiakassuhteisiin ja vaativimpien projektien vetämiseen. Yhtiön kehitystä ja uusia liikeideoita pohditaan yhdessä.
Vaikka kasvuvaraa ja markkinoita olisi, jalat on opittu pitämään maassa. Poikkeuksellisen vaativa -pätevyysluokan palosuunnittelijoita ei kasva puissa, joten Kalervo ja Satu ahertavat osan työpäivistään myös käytännön suunnittelutyössä. Kauppa kävisi, mutta tarjouslaskentakin on paljon aikaa ja paloalan asiantuntemusta vaativaa työtä, jota ei osaa tehdä kuka tahansa. Tulevaisuudessa toimisto saattaa silti laajentua. Ei valtavan isoksi, mutta hiukan nykyisestä.
Alalla on nähty useampia yrityskauppoja, kun suuret kansainväliset suunnittelutalot ja sijoitusyhtiöt ovat haalineet pienempiä yrittäjiä siipiensä alle. Kovin montaa pientä toimistoa ei enää ole jäljellä. KK-Palokonsultti Oy on kuitenkin päättänyt toistaiseksi pysyä itsenäisenä.
Suomen markkinoita ei ole vielä kyllästetty palosuunnittelijoilla. KK-Palokonsultti Oy:n vahvan lajin, toiminnallisen palomitoituksen, käyttö lisääntyy nopeasti koko ajan ja siihen pätevöityneitä suunnittelijoita tarvittaisiin jatkuvasti lisää. Yrityksessä arvioidaan, että isoimmissa kaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella on vielä kasvuvaraa, ja maakunnissakin jonkun verran. Ainakin Ruotsiin ja sen väkilukuun verraten. Ruotsissa on kaksin verroin väkeä ja suunnilleen tuhatkunta palokonsulttia. Ruotsalaisessa rakennusliiketoiminnassa tosin liikkuu väkilukuun suhteutettuna hieman enemmän rahaa kuin meillä.
KK-Palokonsultti Oy tänään
Vapaa-ajallaan Satu ja Kalervo harrastavat liikuntaa. Molemmat pitkiä päiviä puurtaneet ja työlleen omistautuneet palosuunnittelijat arvostavat perheen kanssa vietettävän ajan korkealle.
Kalervo samoilee mielellään metsän siimeksessä, kesällä patikoiden ja talvella hiihtäen, ja pitää edelleen uimisesta. Uimahallit kiinnostavat suunnittelukohteinakin erityisen paljon. Illat ja viikonloput on nykyään varattu perheelle. Perheen reippaat pojat pitävät huolen, että puuhaa perheen parissa riittää.
Urheilu on lähellä Satunkin sydäntä. Valtaosa liikenevästä ajasta vietetään huoltojoukoissa Espoon jäähalleilla, sillä Sadun tyttäret kilpailevat muodostelmaluistelussa SM-tasolla. Muodostelmaluistelusta on tullut koko perheen harrastus. Loppu vapaa-aika kuluu kuntoillessa ja mökkeillessä.
Palosuunnittelijan ura on antanut molemmille paljon. Työ on vaihtelevaa, haastavaa ja mielenkiintoista, ja vaatii onnistuakseen luovaa ratkaisukykyä ja luontaista uteliaisuutta. Mieleenpainuvia projekteja on riittänyt jokaiselle vuodelle, ja työn puolesta on myös päässyt tutustumaan moniin mielenkiintoisiin ja unohtumattomiin paikkoihin Karibialla seilaavista risteilyaluksista ja ydinvoimaloista lähtien.
Tärkeintä on turvallisuus
Molempien suosikkilaji on toiminnallinen palomitoitus, sillä rakennukset ja niiden geometria ovat aina kohdekohtaisia: valmiita ohjeita ei ole, mikään taulukko ei määrää mitä polkua edetä ja suunnittelija saa annettujen karkeiden suuntalinjojen jälkeen suhteellisen vapaat kädet miettiä ja todistaa kunkin kohteen toiminnalliset paloratkaisut. On hauskaa uppoutua miettimään, mikä on riskialtista ja millainen tulipalo tilassa voisi olla mahdollinen. Ja simulointi on kuin jännittävää peliä. Kun mallin saa oman suunnitelmansa pohjalta rakennettua, ja näkee, miten palo siinä etenee, alkaa saman tien miettiä, miten vielä voisi parantaa – ja kokeilee taas.
Satu pitää erityisesti palonsyynselvityksistä. Tapaukset ovat usein todella mielenkiintoisia. Haasteita riittää esimerkiksi siinä, kun rakentaa mallia ja miettii, miten rakenteet ovat ennen paloa olleet, ja kuinka palo on edennyt niiden sisällä. Kun tulokset sitten vahvistavat, että juuri näin palo on edennyt, tai osoittavat uuden yllättävän käänteen, mitä ei ole tullut edes miettineeksi, se koukuttaa.
Loppujen lopuksi palosuunnittelijan työssä haetaan kuitenkin turvallisuutta. Kaikkein tärkeintä palosuunnittelijan työssä on molemmille se, että siinä pääsee vaikuttamaan isolla tasolla ihmisten turvallisuuteen.
Päivääkään ei kumpikaan tunnusta ammatinvalintaansa katuneensa, vaikka haasteita yrityksen pyörittämisessä on ollut ihan riittävästi ja toisinaan asema suhteessa tilaajaan ja viranomaisiin on muistuttanut elämää puun ja kuoren välissä. Kuten Satu on työtään kuvannut: ”Ehkä tämä ei ihan kaikille luonteenlaaduille sovi. Se on huomattu, että pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä tässä tarvitaan. Diplomatiaa.”
